Niille jotka eivät vielä tiedä kerrottakoon, että olen koulutukseltani englannin kielen kääntäjä ja tulkki. Näyttelyarvostelujen käännöstyössä törmäsin moniin mielenkiintoisiin ongelmiin, joihin en aikaisemmin ole käännösteksteissä törmännyt. Erityisesti kaksi ongelmatapausta mielestäni ylittivät uutiskynnyksen, joten niistä aion mainita lyhyesti ja mahdollisimman kansankielisesti.

Luonne vai temperamentti?

Yksi mielenkiintoinen käännösongelma on englannin ja ruotsin kielen temperament. Vuoden 2004 suomalaistuomareiden arvosteluissa tuomari oli arvioinut koiran temperamenttia vain yhden kerran. Sen sijaan suomalaistuomarit ovat arvioineet koiran luonnetta lukemattomia kertoja. Ulkomaalaistuomarit ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta viitanneet koiran temperamenttiin. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että luonne ja temperamentti ovat kaksi täysin eri asiaa, jotka molemmat liittyvät persoonallisuuteen.

Luonne on huomattavasti laajempi käsite kuin temperamentti. Chess ja Thomas (1996) määrittelevät temperamentin luonteen osa-alueeksi, joka on synnynnäinen ominaisuus ja kuvaa sitä, miten yksilö reagoi emotionaalisesti ihmisiin ja asioihin. Toisin kuin iän myötä kehittyvät osa-alueet, temperamentti säilyy melko muuttumattomina koko eliniän. Chess ja Thomas jakavat temperamentin yhdeksään eri osa-alueeseen, joista mainittakoon mm. aktiivisuustaso (activity level), aistiherkkyys (sensory threshold) ja sopeutumiskyky (adaptability). Esimerkit on poimittu ihmispsykologiasta, mutta pätevät melko yleismaailmallisesti. Pääsääntöisesti temperamentti siis tarkoittaa kunkin yksilön tunnusomaista tapaa reagoida, ja sitä voidaan kuvata sopivilla adjektiiveilla (esim. rauhallinen, vilkas, hermostunut jne.)

Sana luonne (engl. character) taas tulee kreikankielisestä sanasta, joka tarkoittaa kaiverrusta. Luonne on siis kokemuksen kautta muodostunut pysyvä piirteiden kokonaisuus, joka on ikään kuin kaiverrettu persoonallisuuteen.

On täysin luonnollista, että tällaisia termejä käytetään päällekkäin ja usein viittaamaan yhteen ja samaan asiaan erityisesti puhekielessä. Itsekin jouduin tutkimaan sanojen alkuperää, merkityseroja ja tarkoitusta sanakirjojen lisäksi eri psykologian julkaisuista ja tietosanakirjoista. Se ei kuitenkaan ole riittävä syy käyttää virheellistä terminologiaa. Sanojen merkitysero näkyy lisäksi esim. koirien luonnetestissä, jonka yksi osa-alue on temperamentti. Temperamentin lisäksi luonnetestissä tarkastellaan mm. koiran toimintakykyä, taistelutahtoa ja hermorakennetta. Koiran luonteen testaamiseen on siis aivan oma testinsä (katso lisää viimeisestä Koiramme-lehdestä marraskuu 11/2005). Käytännössä on siis mahdotonta, että ulkomuototuomari pystyisi päättelemään koiran luonteen sen parin minuutin aikana, jotka hän viettää koiraa arvostellen.

Onko tästä siis vedettävä se johtopäätös, että suomalaiset ulkomuototuomarit ovat huomattavasti kyvykkäämpiä arvostelemaan koiran luonnetta kuin ulkomaalaiset kollegansa? Tuskinpa vaan. Kääntäjän näkökulmasta ajateltuna tässä on varmastikin kyse ns. vakiintuneesta käytännöstä ja sanankäytöstä, jota kukaan ei katso tarpeelliseksi muuttaa tai korjata. Ehkäpä kukaan ei ole tullut edes ajatelleeksi, että sanankäytössä ristiriitaa olisikaan? Itse katson kuitenkin, että temperament käännetään suomeksi temperamentti, ei luonne. Asiasta voi tietysti olla eri mieltä, minkä vuoksi olen kantani perustellut tässä.

Hyvin esitetty vai esiintyy hyvin?

Toinen mielenkiintoinen käännösongelma muotoutui tuomareiden hyvin erilaisista näkökulmista tarkastella koiran esittämistä. Lähes poikkeuksetta ulkomaalaiset tuomarit kirjaavat arvosteluihinsa esim. ”well presented” tai ”flott presenterad”. Molemmat tarkoittavat, että koira esitetään hyvin. Kovinkaan monen suomalaistuomarin suusta ei moista kohteliaisuutta koiran esittäjälle kuulu, vaan pääsääntöisesti he kehuvat koiran esiintymistä sanomalla esimerkiksi, että ”koira esiintyy hyvin”. Kyseessä on kuitenkin kaksi täysin eri asiaa.

Tähän väliin haluaisin painottaa, että kielissä on eroja. Kääntäminen ei tarkoita sitä, että sanoja laitetaan peräjälkeen kieliopin mukaisessa järjestyksessä. Kääntämisessä on otettava huomioon myös kielen sisäiset ominaisuudet (eli se, mitä kaikkea kielellä ylipäätään voidaan ilmaista) sekä kielialueen kulttuuriperimä. Suomen kielelle on ominaista passiivinen ilmaisutapa, eli suomen kielessä käytetään passiivia huomattavasti enemmän kuin muissa germaanisissa kielissä osittain siksi, että suomen kielen passiivi vaatii aina inhimillisen tekijän. Esimerkiksi koira esitettiin (passiivi) tarkoittaa, että joku / jokin esitti koiran. Sen sijaan germaanisten kielten passiivissa ei välttämättä edellytetä (aktiivista) tekijää. Esimerkiksi the door was opened voi tarkoittaa, että ovi avautui (ihan itsekseen) ilman kenenkään apua.

Toinen enemmänkin suomalaiseen kulttuuriin kuin suomen kieleen nivoutunut ominaisuus on pyrkimys passiiviseen ilmaisuun, jossa huomio pyritään saamaan pois siitä kuka / mikä teki (kielipoliisit viittaavat tähän ilmiöön yleensä nimellä passiivitauti). Esimerkiksi yrityksessä liikkuu usein papereita, joissa lukee: ”Asialle pitäisi tehdä jotain” (pasiivi) sen sijaan, että paperissa lukisi: ”Sinun / minun / Kekkosen pitäisi tehdä asialle jotain”. Tällainen ilmaisutapa puolestaan on hyvin hämmentävä englantilaisille, sillä passiivinen käännös ”Something should be done” ei ilmaise, että jonkun (inhimillisen olennon) pitäisi tehdä asialle jotakin. Englannin kielessä asia ilmaistaan paljon mieluummin aktiivina ja passiivin käyttöä pyritään välttämään. Lisäksi angloamerikkalainen kulttuuri usein nimenomaan haluaa kiinnittää huomiota tekijään – sen lisäksi, että englannin kielessä on mahdotonta muodostaa lausetta, jossa ei olisi subjektia. Vaatimaton suomalainen taas ei halua nostaa esiin sitä, kenen ansiota jokin saavutus oli, vaan asiaan viitataan toteamalla esim: "Näin päätettiin tehdä”, ei: ”Minä päätin tehdä näin" tai: "Me päätimme tehdä näin."

Uskon, että ongelmassa on perimmiltään kyse tästä ilmiöstä: englantilaistuomari haluaa kiinnittää huomion siihen, kuka esittää. Suomenkielisessä ilmaisussa pyritään huomio kääntämään pois henkilöstä ja todetaan, että koira esiintyy hyvin (kenties esittäjästä huolimatta?). Minusta tässä on kuitenkin selkeä merkitysero: koira voi esiintyä luonnostaan kauniisti tai se on voitu opettaa esiintymään kauniisti, jolloin sen esittämiseksi nähdään vaivaa.

Näin ollen katson, että ”well presented” tarkoittaa hyvin esitettyä koiraa, ei hyvin esiintyvää koiraa. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että suomalaiset koirat esiintyvät hyvin/huonosti siitä huolimatta miten niitä esitetään? Tällaisen kuvan asiasta saa ainakin näyttelyarvosteluja lukiessa. Luullakseni jälleen on kuitenkin kyse ns. vakiintuneesta ilmaisusta tai sitten tuomareiden haluttomuudesta kiinnittää huomiota siihen, miten koiraa käsitellään ja miten se esitetään. Ainakin yksi ulkomaalaistuomari teki kuitenkin selkeän eron hyvin esiintyvän koiran (very showy) ja hyvin esitetyn koiran (well presented) välillä. Ilmeisesti ero siis on olemassa ja se joissakin tapauksissa myös huomioidaan.

Hyvin kannetut vai hyväasentoiset?

Tässä on yksi käännösongelma, joka on tulkittavissa useammalla tavalla. Periaatteessa "well carried" tarkoittaa esim. hännästä puhuttaessa hyvin kannettua häntää, eli sitä, että häntä pysyy selän päällä eikä valu koipien väliin. "Well carried" korvista taas on vähän hankalampi käännettävä, sillä ilmaisua käytetään hyvin monella tapaa. Joissakin tapauksissa tuomari on todennut esimerkiksi, että "well set and well carried ears". Tämähän tarkoittaa, että korvat ovat hyväasentoiset ja koira pitää niitä pystyssä (eikä taita niitä esim. niskaan). Jos sitten mietitään tätä meidän suomenkieltämme, niin kuka niitä koiran korvia sitten kantaa? Jos "well carried ears" käännetään, että "hyvin kannetut korvat", niin joku niitä on silloin kantanut. Vaihtoehtoinen käännös olisi "kannattelee hyvin häntäänsä/korviaan", jolloin koira hoitaa kantotouhut ihan itse. Valitettavaa on, että myös suomalaistuomareiden arvosteluissa voi lukea "hyvin kannetuista korvista".

Joissakin tapaukissa tuomari on todennut, että "well carried ears & tail". Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että sekä korvat että häntä ovat hyväasentoiset. Tästä voisi tietysti ajatella, että koira niitä myös kantaa/kannattelee hyvin, mutta molemmissa tapauksissa ajatus on, että ne ovat kiinnittyneet oikein ja sojottavat oikeaan suuntaan. Katsoisin, että kyseessä on hyväasentoiset korvat ja hyvin kiinnittynyt häntä molemmissa tapauksissa. Suomennettuna ajatus hyvin kannetuista hännistä ja korvista ei ole kovin kuvaava, sillä molemmissa tapauksissa korvien/hännän kiinnitys märittelee hyvin pitkälle sen, missä asennossa koira niitä ylipäätään pystyy "kantamaan".

"Well carried ears" tarkoittaa siis, että koiran korvat ovat kiinnittyneet oikein ja osoittavat oikeaan suuntaan ja että koira pitää niitä aktiivisesti pystyssä. Tämä on hankala käännettävä, koska mielestäni oikea kuvaus kuuluisi tyyliin: "korvat ovat hyväasentoiset ja koira pitää niitä pystyssä" tai "häntä on kiinnittynyt oikein ja kiertyneenä selän päälle". Hyvin usein tuomareilla on arvostelussaan joko "well carried" tai "well set". Molemmissa tarkoitetaan kuitenkin sitä, että kiinnitys - ja siten asento - on oikeat.

Joskus tuomari toteaa myös "uses ears well", mikä tarkoittaa, että koira näyttää tarkkaavaiselta ja kuuntelee aktiivisesti. Tämä on paljon parempi kuvaus kuin "well carried ears", kun ei voi olla täysin varma siitä tarkoittaako tuomari hyvin kannateltuja (ja oikea-asentoisia) korvia vai sitä, että koira näyttää tarkkaavaiselta ja kuuntelee aktiivisesti.

Summa summarum: sekä "well carried" että "well set" tarkoittaa hyvin kiinnittyneitä korvia tai häntää. Jos joku haluaa ajatella, että oikea käännös on "hyvin kannetut/kannatellut korvat", niin aivan vapaasti voi tehdä näinkin. Kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään, että millaiset ne hyvin kannetut korvat sitten ovat?

Lopuksi

Tiedän, että tämä kirjoitus nostaa monen näytteilleasettajan ja kenties tuomarinkin niskakarvat pystyyn. Saattaapa ylähuulikin vetäytyä hieman hammasrivin yläpuolelle. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole uusia tuomareiden suosimia arvioita tai ottaa kantaa siihen pitäisikö koiran antaa esiintyä hyvin vai pitäisikö sitä esittää. Sen sijaan mielestäni näytteilleasettajilla on oikeus tarkkaan ja mahdollisimman kuvaavaan arvosteluun ja ainakaan minä en toivo, että koirani luonteesta vedetään kovin kauaskantoisia johtopäätöksiä näyttelykehässä. Samoin on mielestäni aiheellista miettiä, olisiko kirjallisissa arvosteluissa kuitenkin tärkeää huomioida se, millä tavalla kaunista kieltämme käytetään.

Pieni näyttelysanasto