Keeshondin ruokinta

Ohjeita pennun ruokintaan

Huomaa: nämä ohjeet on annettu nimenomaan keeshondien ruokinnasta. Artikkeli on tarkoitettu pentujen ostajille yleiseksi ohjeeksi. Toki jokainen koiranomistaja päättää itse millaista ruokaa ja miten koiralleen syöttää. Suurinta osaa ohjeista ja vinkeistä voi soveltaa myös muihin rotuihin, mutta omat kokemukseni olen kerännyt kessujen kanssa touhutessani.

Pentusi kasvattaja on valinnut ruoan, jota pennuille on syötetty luovutusikään asti. Hän antaa sinulle ohjeet siitä, millaista ruokavaliota pennut ovat noudattaneet. Näitä ohjeita kannattaa ehdottomasti noudattaa ainakin ensimmäiset pari viikkoa, sillä pennun vatsa saattaa reagoida hyvinkin voimakkaasti äkillisesti muuttuvaan ruokavalioon. Jos haluat muuttaa pennun ruokavaliota, tee se pikkuhiljaa niin, että lisäät tuttuun ruokaan ensin 1/4 uutta ruokaa. Kasvata uuden ruoka-aineen osuutta vähän kerrallaan viikon ajan ennen kuin syötät koirallesi pelkästään uutta ruokaa. Muista AINA liottaa (turvottaa) pennun kuivamuona.

Ruokapöydän ympärillä voi ensimmäisten viikkojen aikana olla ahdasta. Tärkeintä on varmistaa, että imettävä narttu saa riittävästi monipuolista ravintoa, jolloin pennutkin voivat hyvin.

Pentukoira on hyvä ruokkia 2-4 kertaa päivässä ainakin ensimmäiset 6 kk. Aluksi kannattaa pennulle ruokkia pieniä annoksia useamman kerran päivässä ja kasvattaa annosten kokoa pikkuhiljaa. Alle 4 kk ikäisen koiran ruokinta-aikojen välillä on hyvä pitää ainakin 4 tunnin tauko, jotta pennun vatsa saa myös levätä. Vuoden ikäinen koira ei enää varsinaisesti tarvitse kahta ruokintaa päivässä, mutta suosittelen koiralle kuin koiralle kahta kevyttä ateriaa päivässä yhden sijasta. Koira syö helposti yli oman tarpeensa (aivan kuten ihminenkin) ja hotkii ruokansa, jos se pääsee nälkäisenä ruokakupille. Pennulla voi halutessaan pitää liotettua kuivamuonaa tarjolla jatkuvasti. Pentukoira syö yleensä tarpeensa mukaan silloin, kun sillä on nälkä. Ruoan jatkuva saatavuus ja ruoan toistuvasti samanlainen koostumus vähentää kiinnostusta ruokakuppia kohtaan ja pennullesi ei kehity pakkomiellettä ruoan suhteen. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, varsinkin jos perheessä on jo useampikin herkkusuu kärkkymässä pennun ruokakupin pohjalle jääneitä herkkuja. Tällaisessa tapauksessa saattaa ajan myötä kehkeytyä jopa kilpailutilanne koirien välille. Jos kuitenkin epäilet, että pentu syö vatsansa pinkeäksi, varmista, että tarjoat riittävän pieniä annoksia kerralla, tarvittaessa useamman kerran päivässä.

Hyviä penturuokia ovat mm. Doggy ja Jahti&Vahti-penturuoka. Myös työkoiran energiapitoinen ruoka sopii kasvavalle pennulle, kunhan annoskoko suhteutetaan ruoan energiapitoisuuteen. Myöskään liika energia kasvuiässä ei ole hyvästä kasvavalle pennulle, joka tarvitsee ravintoaineita myös luuston ja lihasten kehittymiseen. Jahti&vahti-penturuokaa saa tilata mm. Kennelrehun kautta, mistä saat samalla koirille myös jauhelihaa, lohta ja paljon muuta. Muista, että koirasi tarvitsee ennen kaikkea lihaa, mikä on sen luonnollista ravintoa. Tästä syystä pikkupennun ruokavalioon on hyvä lisätä jauhelihaa päivittäin. Se saa myös kuivamuonan maistumaan.

Kuivamuonissa on eroja

Hyvä ja laadukas kuivamuona on hyvä perusta tasapainoiselle ruokavaliolle. Siihen on lisätty tärkeät vitamiinit ja hivenaineet, joita koirasi tarvitsee. Oikea ruokinta on erityisen tärkeää ensimmäisen vuoden aikana, jolloin koirasi kehittyy nopeasti. Kuivamuonissa on kuitenkin huimia eroja. Kannattaa siis tutustua huolellisesti kuivamuonapussin ravintoselosteeseen. Varmista, että koiranruokapussin tuoteselosteessa mainitaan kalkki, fosfori, A- ja B-vitamiinit ja hivenaineet. Varmista lisäksi, että tuoteselosteessa lukee, että ruokaan on käytetty kananLIHAjauhoa tai naudanLIHAjauhoa. Jos valmistukseen on käytetty kanajauhoa (siipikarjajauhoa) tai lammasjauhoa, se tarkoittaa sitä, että eläimet on jauhettu ruokaan mukaan karvoineen (tai höyhenineen) päivineen. Tällöin kyse on teurasjätteestä, ei ravitsevasta liharuoasta.

Kuivaruokia, joita en suosittele ovat Eukanuba (varsinkin pentujen vatsa menee helposti ripulille), Luppa ja Serti (ylikansallisten yritysten tuotteita, joiden raaka-aineista ei ole samanlaista takuuta kuin kotimaisten tuotteiden raaka-aineiden laadusta). Tarkasta aina pussin kyljessä oleva tuoteseloste. Ihanteellinen proteiinin osuus on 30 % ja rasvan 20 %. Tarkista lisäksi, että rasvasta ainakin 3/4 on eläinperäisiä rasvoja. Kasvisrasvat saavat suolen toimimaan hyvin, mutta koira elimistö ei näitä pysty hyödyntämään. Varmista kuivanruokapussin tuoteselosteesta myös, kuinka paljon säilöntä- ja muita lisäaineita ruoassa on käytetty! Muista, että hyvälaatuista ruokaa, jossa on oikeassa suhteessa proteiineja ja rasvoja, ei tarvitse syöttää yhtä paljon kuin huonompilaatuista kuivamuonaa. Hyvä kuivamuona maksaa enemmän kilolta, mutta kustannukset annosta kohti ovat pienemmät!

Aikuisen koiran ruokinta

Laadukas kuivamuona on hyvä perusta myös aikuisen koiran ruokinnalle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että luonnossa koira käyttäisi syömiseen tuntikausia. Kuivamuona on sen sijaan helppoa popsittavaa ja koira voi hotkaista kuppinsa tyhjäksi hetkessä. Suosittelen kuivamuonan turvottamista varsinkin, jos koirallasi on tapana hotkia kuppi tyhjäksi. Kannattaakin kehitellä tapoja, joiden avulla koiran syöminen ei olisi vain hotkimista. Yksi keino on yhden aterian sijaan tarjota kaksi kevyempää ateriaa päivässä. Esimerkiksi porkkanaraaste tai salaatinlehdet ruoan seassa saavat aikaan sen, että koira joutuu keskittymään syömiseensä ja ainakin syljeskelemään vihannekset pois muun ruoan seasta ellei muuta. Lisäksi "pureskeltava" ruoka kuivamuonan lisäksi tekee hyvää, jos koirallasi on tapana hotkia ruokansa. Esimerkiksi pieni palanen possun rustoa on oiva pureskeluharjoitus: voi olla, että kuivamuona ei enää rustopalan jälkeen edes maistu, kun koirasi on saanut aikansa nautiskella!

Kaupasta on lisäksi saatavana paljon erilaisia aktivointileluja, joihin koiran ruoan voi piilottaa. Tällöin koira joutuu "tekemään töitä" saadakseen ruokansa aivan kuten se tekisi luonnossakin (toisin sanoen kierittelemään aktivointilelua). Kotitekoisia aktivointileluja saa esimerkiksi raejuustopurkeista tai muista tyhjistä ruokarasioista. Tee kanteen tai kylkeen reikä, josta ruokanappula mahtuu juuri ja juuri ulos. Tällöin koirasi joutuu pyörittelemään purkkia, kunnes ruokaa tippuu ulos. (Jotkut koirat tosin näyttävät olevan sitä mieltä, että helpoin tapa päästä ruokaan käsiksi on rusentaa purkki palasiksi ja poimia nappulat rasian raunioista. Jos käytät itse tehtyjä aktivointileluja ja koirallasi on tapana silputa ne saadakseen ruoan, vahdi aina koirasi touhjua ettei se vahingossa niele muovin kappaleita!) Toinen vaihtoehto on piilotella muutamia kuivamuonanappuloita useamman purkin alle ja sijoitella purnukoita ympäri taloa. Tällöin koirasi joutuu käyttämään nenäänsä etsiessään ruokaa (aivan kuten se tekisi luonnossakin) ja lisäksi keksimään keinon, jolla saa purkin pois ruoan päältä. Ja kuka sanoi, että koiran ruoan on aina oltava lattian rajassa? Kokeile mitä koirasi tuumaa maitopurkista, joka on sidottu vaikkapa ovenkahvaan ja vain pohjaan on jätetty pieni reikä! Esimerkiksi onton putkiluun, tyhjän maitopurkin tai vessapaperirullan sisään on myös hyvä piilottaa ruokaa. Mielikuvitusta saa käyttää! Tällaiset aktivointikeinot ovat hyvä tapa testata sitä, onko koirasi todella nälkäinen vai syökö se vain "tottumuksesta". Nälkäinen koira paneutuu ruoanhankintaan innokkaasti, kylläistä koiraa ei aktivointileikit kiinnosta. Muista kuitenkin, että alle vuoden ikäisen pennun oikea ruokinta on äärimmäisen tärkeää sen kehityksen kannalta! Jos pentu väsyy aktivointileikkiin, sille kannattaa tarjota helposti saatavaa ruokaa kupista.

Varmista, että jos syötät koirallesi pieniä annoksia ruokaa pitkin päivää esim. aktivointilelujen tai muiden "ruokaleikkien" avulla, et samalla epähuomiossa kasvata koiran saamaa ruokamäärää. Päivittäinen kuivamuona-annos kannattaa mitata valmiiksi ja antaa aina osa siitä koiralle. Erilaisten leikkien avulla sortuu helposti syöttämään koiralle ylimääräistä ruokaa tavallisen päiväannoksen lisäksi. Jos syötät kuivamuonan lisäksi koiralle ruoantähteitä, lihaa, kalaa tms. varmista, että myöskään nämä eivät kasvata päivittäistä ruoka-annosta. Jos koirasi saa kuivamuonan lisäksi muuta ruokaa, kannattaa siis pienentää kuivamuona-annosta. Muista, että kuivamuonapussien antamat ruokintamäärät ovat ohjeellisia. Koiran tarvitseman ruoan määrä riippuu ensisijaisesti sen energiankulutuksesta sekä siitä, mitä sille syötetään kuivamuonan lisäksi. Omien kokemusteni perusteella koiranruokapussien annostus täytyy ainakin puolittaa!

Kessulle kyllä maistuisi!

Suosittelen myös, että ainakin osa kuivamuonasta korvataan lihalla, kanalla, kalalla, raejuustolla, maitorahkalla tai muulla proteiinin lähteellä päivittäin. Hyviä proteiinin lähteitä ja ravintolisiä ovat myös purkkihernekeitto (pieninä annoksina, sillä sisältää suolaa), maksa (korkeintaan pari kertaa viikossa), munuainen, (kypsennetty) kananmuna ja piimä. Mikä tahansa liha käy kunhan se ei ole voimakkaasti maustettua tai marinoitua. Porsaan luita ei sen sijaan pidä antaa koirille kuten ei myöskään kypsennettyjä kanan luita. Kanan luut ovat turvallisia raakana. Porsaan luut ja kypsennetyt kanaluut pirstoutuvat kuitenkin niin, että ne voivat jopa puhkaista ruoansulatuskanavan seinämän, eivätkä ne siis missään tapauksessa ole turvallisia! Pääsääntöisesti koiran elimistö pystyy sulattamaan raakaa lihaa. Koira kannattaa siis totuttaa raa'an lihan syöntiin, sillä Suomessa lihajalosteet ovat erittäin puhtaita ja salmonellariski on todella pieni.

Kotitekoisia ruokia

Itse olen huomannut hyvin maistuvaksi ravintolisäksi mm. maustamattomat kanan siipipalat, jauhelihan (sekoittuu helposti ruokaan kuin ruokaan) ja kalan. Erinomaisen ravintolisän saa kypsentämällä kaloja riisin ja porkkanan kanssa uunissa (esim. muikut ja muut lohikalat ovat erinomaisia, rasvaisia kaloja). Myös "roskakala" käy tähän tarkoitukseen. Lahna on rasvainen ja särki puolestaan sisältää järvikaloistamme eniten proteiineja. Periaatteessa kalan ravintoarvo on myös hyvä. Kaloja ei tarvitse perata vaan ne kypsennetään kokonaisina. Kypsä kala-riisi-porkkanaseos jauhetaan lihamyllyssä ja pakataan pakasterasioihin. Niitä on kätevä sulattaa tarpeen mukaan. Sopiva suhde mielestäni on 1 osa riisiä, 1 osa porkkanaa ja 2 osaa kalaa. Kala on erinomainen raaka-aine myös sekoitettuna Yrjölän puuroon, jonka tunnettu koiramies J.A.U. Yrjölä kehitti 70-luvulla.

Yrjölän puuron ohje:
1 dl kiillottamatonta luonnonriisiä
1 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 dl hirssisuurimoita
1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
2 l vettä
1 tl merisuolaa

Kaikki ainekset liotetaan kylmässä vedessä 6-8 tuntia (esim. yön yli). Suola lisätään ennen uuniin laittamista ja puuroa haudutetaan 180-asteisessa uunissa noin kaksi tuntia. Puuroa ei sinällään voi käyttää ainoana ravinnonlähteenä, vaan siihen on lisättävä lihaa tai kalaa. Mainitsemani kypsennetty kala voidaan sekoittaa suoraan puuroon ja pakastaa valmiisiin annosrasioihin. Porkkanaa voi lisätä joko puuroon tai kalapaistokseen. Tällaisen kotiruoan valmistaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä, mutta koirasi syö taatusti terveellistä, puhdasta ruokaa.

Muista, että järvikaloissa voi piillä lapamatotartunnan vaara. Ellei kalaa kypsennetä, se on pakastettava ennen koiralle antamista, sillä mahdolliset loiset kuolevat pakastettaessa.

Myös tavallista kotiruokaa voi antaa koiralle kuivamuonan jatkeena, kunhan siinä ei ole liikaa sipulia tai maitoa. Sipuli ja maito eivät sovi koiran ruoansulatukselle kuten eivät raa'at juureksetkaan. Keitettyjä ja survottuja juureksia voi sen sijaan mainiosti syöttää muun ruoan mukana. Edullista kuivamuonan jatketta saa mm. Suomen rehulta.

Maalaisjärki käteen

Ruokinnassa kannattaa pitää järki kädessä. Koirat ovat yksilöitä ja kaikille ei sovi tismalleen samanlaiset ruokavaliot, joten yleispäteviä ohjeita on mahdotonta antaa. Seuraa koirasi käytöstä ja sen ulosteen koostumusta. Jos koiran vatsa on jatkuvasti löysällä, on se merkki siitä, että ruokintaa pitää muuttaa. Jos koirasi on flegmaattinen tai apaattinen ilman lääketieteellistä syytä, kannattaa varmistaa, saako se riittävästi energiaa ruoasta. Jos koira taas on levoton ja ylivilkas, voi olla että syötät sille liian paljon energiapitoista ruokaa, jota se ei saa kulutettua. Tällainen käytös on verrattavissa esim. lasten sokerihumalaan. Muista myös, että jos koirasi alkaa oireilemaan allergisesti (iho kutiaa, karva lähtee jne.) on ensimmäisenä syytä jättää vehnä pois ruokavaliosta, sillä se on yleisin allergiaa aiheuttava ruoka-aine. Jahti&vahti -sarjan tuotteissa on pääasiallisesti käytetty viljana kauraa vehnän sijaan. Monet muutkin koiranruokaketjut tarjoavat nykyään allergikoille laadukkaita kana- ja riisivaihtoehtoja. Jos epäilet koirallasi ruoka-aineallergiaa, jos koirasi on apaattinen eikä ruoka maistu, tai se käyttäytyy muuten oudosti, käänny aina eläinlääkärin puoleen.

Jos koirasi alkaa lihoa, on se merkki siitä, että se saa liikaa energiaa, jota se ei ehdi kuluttaa. Koiran hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää, että aloitat ruoan säännöstelyn heti tai vaihtoehtoisesti lisäät koiran energiankulutusta. Poikkeuksena tästä säännöstä ovat imettävät nartut sekä poikkeuksellisen kovalle rasitukselle joutuvat koirat kuten metsästyskoirat, jotka todennäköisesti käyttävät keräämänsä vararavinnon helposti. Tämä pätee kuitenkin vain siinä tapauksessa, että koirasi ei ole jo ehtinyt muuttua liikalihavaksi. Sairaalloisen lihava koira ei ole terve olipa se sitten pentu, imettävä narttu tai "tavallinen" kotikoira. Kessut ovat taipuvaisia lihomaan herkästi, sillä ne ovat todellisia herkkusuita. Kessun ruokavaliossa onkin syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei koira pääse lihomaan. Liikalihavuus aiheuttaa koiralla samanlaisia riskejä kuin ihmiselläkin: mm. sen nivelet ja sydän rasittuvat ja erityisesti pennun luuston kehitys vaikeutuu. Terveen koiran kylkiluiden päällä on ohut rasvakerros, mutta kylkiluut tuntuvat silti selvästi. Kylkiluiden välissä ei myöskään saa olla selviä kuoppia, mikä on merkki aliravitsemuksesta.

Jos koirasi lihoo helposti, varmista ensin, että et syötä koiralle liian suuria annoksia. Mieti tarkkaan, saako koirasi kenties päivän mittaan niin paljon makupaloja, että sen ruoka-annosta olisi syytä pienentää? Jos tuntuu, että ylimääräisten namien pois jättäminen, liikunnan lisääminen ja ruoka-annosten pienentäminen ei auta, kannattaa vaihtaa kuivamuonaan, jonka proteiini- ja rasvapitoisuus on pienempi. Suurin osa koiranruokavalmistajista tarjoaa myös kevyitä (light) kuivamuonavaihtoehtoja.

Jos taas koirasi ruokahalu on heikko ja se pysyy laihana, varmista ensin, ettei sillä ole lääketieteellisiä vaivoja. Sisäloiset ja monet sairaudet voivat aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja laihtumista. Jos koirasi ei vain yksinkertaisesti ole kiinnostunut ruoasta tai se kuluttaa kaiken energiansa niin tehokkaasti, ettei sille pääse kertymään rasvakudosta, kannattaa harkita maistuvampaan ruokaan vaihtamista tai paljon liikkuville koirille tarkoitettuun energiaruokaan siirtymistä. Myös rasvan lisääminen kuivamuonaan (nimenomaan eläinrasvan, esim. sulatettu lampaanrasva on erinomainen ravinnonlisä koirille) on hyvä konsti houkutella koira syömään.

Makupalat ja muu ruoka

Koiran hampaat ovat tyypillisen lihansyöjän hampaat, eli niillä voi kaluta, raadella ja pureskella. Erityisen tehokkaat ne ovat paloitteluun. Luiden kaluaminen on erinomainen keino saada koira puhdistamaan hampaansa. Koira järsii luita mielellään, sillä se on sille luonnollista toimintaa - tietyllä tapaa siis myös "terapeuttista". Koiran on saatava käyttää purukalustoaan. Ellei saatavilla ole luita tai puruleluja, saatat pian huomata, että kodin irtaimisto alkaa kokea kovia varsinkin silloin, kun pentusi vaihtaa hampaita ja ikenet kutiavat. Suosittelen lämpimästi, että koiralla on "luvallisia" pureskeluleluja aina saatavilla, jotta sen ei tarvitse turvautua kiellettyihin kohteisiin. Samalla tavoin kuin ihmiset haluavat tehdä asioita käsillään, on purukalustoaan käyttävä koira onnellinen koira :)

Kessut Kongin kimpussa. Tässä touhussa hurahtaa tunti poikineen!

Parhaita luita ovat esim. hirven ja naudan reisiluut. Kaupasta voi ostaa myös erilaisia rustoja, rustoluita, siansorkkia, puruluita yms. yms. Varmista kuitenkin, ettei koirasi syö kerralla liikaa luita. Koira pystyy rusentamaan luut hampaillaan jauhoksi, jonka se nielee luuta kalutessaan. Tämä luujauho voi tukkia koiran suoliston, mikäli sitä joutuu ruoansulatuskanavaan kerralla liikaa. Varsinkin pentujen kanssa on oltava varovainen, sillä niiden ruoansulatus on vielä herkempi kuin aikuisen koiran. Jos koirasi kärsii ruoansulatusvaivoista luiden kaluamisen jälkeen, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Paras tapa varmistaa, ettei koirallesi koidu luiden syömisestä vaaraa, on tarkkailla sen syömistä ja varmistaa, ettei se syö liikaa. Lievissä ruoansulatusvaivoissa hyvä ensiapu on tavallinen ruokaöljy.

Älä opeta koiraasi syömään makeita (sokerisia) herkkuja. Jos haluat palkita koiraasi makupaloin, hanki koiralle sopivia makeisia, eli makkaraa, maksaa tai muuta koiran herkkua (kauppojen valikoima on loputon). Ihmisille tarkoitetut sokeriset makeiset eivät tee hyvää koirien hampaille ja ruoansulatukselle. Suklaa on suurina määrinä hengenvaarallista koirille, sillä se vaurioittaa niiden maksaa!

Kauppojen hyllyt notkuvat myös koirien lisäravintoaineita. Jos olet valinnut kuivamuonasi oikein, sinun ei tarvitse turvautua näihin valmisteisiin. Pelkällä kotiruoalla elävä koira tarvitsee kuitenkin monenlaisia ravintolisiä, jotka kuivamuonassa on valmiina. Mm. kalkki, rasva ja vitamiinit on kotiruoassa usein ihmisille tarkoitetussa mittakaavassa. Koiran ruoansulatus poikkeaa kuitenkin ihmisen ruoansulatuksesta, joten samat säännöt eivät päde "hyvään" ihmisten ja koirien ravintoon. Kotiruokaa syövän koiran ravintoon on hyvä lisätä ainakin eläinrasvoja, kalkkia ja vitamiineja. Varmista myös, ettei kotiruoassa ole liikaa suolaa.

Lopuksi vielä kaikista tärkein asia:

Pidä huoli siitä, että koirallasi on AINA puhdasta ja raikasta juomavettä. Jos vaarana on, että koirasi vahingossa kaataa juomakuppinsa, on hyvä pitää esillä kahta juomakuppia eri paikoissa. Erityisen tärkeää raikkaan juomaveden saanti on kuumalla ilmalla.


Artikkeli koiran suuhygieniasta ja paljon muuta tietoa koiran hoidosta

JAU Yrjölän artikkeli koiran ruokinnasta kennel Zirabanden sivuilla - mielenkiintoista luettavaa!

Artikkeli koiran luonnonmukaisesta ruokinnasta eli barffauksesta




kessu.info kessu.info
Valid XHTML 1.1!
Valid CSS!
Kaikki sivuilla julkaistu materiaali on julkaistu tekijän luvalla ja niiden luvaton kopiointi ja käyttö on ehdottomasti kielletty
Sivunlatauksia 20.12.2005 alkaen: 83088